Verohallinto on siellä missä asiakkaatkin – somessa ja verkossa

Sosiaalinen media on eittämättä nykypäivää ja huomaan itsekin innostuneeni erityisesti Twitteristä. Verohallinnolla on aktiivinen Twitter-tili @Verouutiset ja on ollut suorastaan ilo seurata kuinka seuraajien määrä kasvaa päivä päivältä. Avoimia työpaikkoja markkinoimme aktiivisesti Twitterissä @Verorekry-tilillä sekä LinkedInissä.

Ensi vuonna otamme meillä Verohallinnossa käyttöön uuden verkkoasiakaspalvelun, joka koostuu mainiosta vastauspankista, oma kysymys -palvelusta ja chat-palvelusta. Mallia on haettu naapurimaamme Viron verohallinnolta ja kokemuksia Suomi24 -sivuston veropalstalta.

Tätä palvelua odotan itse oikein innoissani, sillä onhan kyseessä aivan uudenlainen palvelu täällä julkisella sektorilla. Meidän on oltava siellä missä asiakkaatkin, eli netissä. Uusilla ja interaktiivisilla palveluilla tarjoamme entistä monipuolisimpia palveluita ja helppoja tapoja asioida kanssamme. Samalla voimme myös entisestään tehostaa omaa toimintaamme.

Mutta mikä uudelle palvelulle sitten nimeksi? Työnimenä meillä on ollut ”Vero24” – vaikka verottaja vastaakin virka-ajan puitteissa, on vastauspankki käytössä vuorokaudenajasta riippumatta ja oman kysymyksen voi tehdä 24/7. Siis: Vero24 vai joku muu, mikä? Voit vastata Twitterissä tai kommenteissa!

Uusi asiakaspalvelu 2015: veroneuvontaa verkossa ja chatissa! http://t.co/1BupOtuynK Mutta mikä palvelulle nimeksi? Vero24? Joku muu, mikä?

— Verouutiset (@Verouutiset) December 9, 2014

Sosiaalisen median maailma mahdollistaa reaaliaikaisen ja nopean tiedonvaihdon asiakkaalle. Ennen puhuttiin siitä, että organisaatio, jolla ei ole verkkosivuja ei ole olemassa. Tämä taitaa tänä päivänä päteä myös sosiaaliseen mediaan. Jatketaan siis yhdessä interaktiivisesti eteenpäin!

Twitterissä tavataan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *